torstai 29. joulukuuta 2011

You can get addicted to a certain kind of sadness


Eric's Trip - My Chest is Empty


Lähdin tiistaina sähköttömyyttä karkuun asuntolalle ja onneksi lähdinkin. Hölmöiltiin melkein tyhjässä talossa, käytiin alennusmyynneissä (uudet kengät!!), nukuttiin kaikki minun huoneessa ja teipattiin rappukäytävän seinille ja muutaman kaverin oveen hauskoja pikku viestejä. Kyllä nyt muidenkin kelpaa palata lomalta!

Mua vähän kauhistuttaa, että ehdin jo viikossa ikävöidä koululle ja enää puoli vuotta on jäljellä ja sitten sieltä pitää lähteä kokonaan pois. Apua. Aiheutin itselleni myös ahdistusta vierailemalla yhtenä päivänä jo vähän liiankin tutuksi käyneillä korkeakoulujen nettisivuilla. Kohta on taas kevät, kohta pitää taas hakea, mutta minne ja mitä ja häh. Yritän nyt kuitenkin elää ja olla ja hengittää tässä hetkessä enkä miettiä tulevaisuutta. Tai no, miettiä toki saa kunhan ei ahdistu ja stressaa liikaa.

Nyt mun pitäisi kirjoittaa novellia, mutta kirjoittamisen sijaan olen lukenut kirjaa jossa on hienoja lauseita ja tuskastellut miksen osaa itse kirjoittaa sellaisia. Pitäisi myös pakata, huomenna nimittäin lähden mökkeilemään uudeksi vuodeksi. Aion ostaa kuohuviiniä ja tähtisädetikkuja ja olla iloinen. Olkaahan tekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti