Minä pidän vapaapäivistä täällä. Melkein kaikki muut ovat koulussa ja on hiljaista kuin yöllä. Luonnonvalo paistaa kauniisti käytävälle ja keittiöön. Teen rauhassa ruokaa ja nautin hetken yksinolosta. Aika tuntuu pysähtyvän. Tänään on sellainen päivä.
Kävelin viime yönä kotikäytävälläni, liu'utin sormenpäitäni pitkin epätasaiselta tuntuvaa kiviseinää ja kuuntelin hiljaisuutta. Olisin hyvin voinut uskoa olevani yksin koko talossa. Katselin käytävää ja mietin, kuinka erilaiselta se näyttää nyt kuin esimmäisen kerran kun sen näin. Sama käytävä, eri silmät. Muistan kun saavuin uuteen kotiini ja etsin hermostuneena huonetta numero 105, joka luki käteeni juuri hetki sitten ojennetussa avaimessa. Huone löytyi, ja nopeasti löytyi myös koti. Ei tuosta huoneesta kylläkään, mutta tästä rakennuksesta. Näiltä käytäviltä.
Tunnen joskus pakahduttavaa rakkautta kun vain istun rikkinäisellä sohvallamme ja vaihdan kanavaa telkkarista rikkinäisellä kaukosäätimellämme. Tai kun olen huoneessani ja joku koputtaa ovelle pyytääkseen pelaamaan korttia. Tai kun keksimme keskellä yötä mennä laskemaan mäkeä. Joskus kaipaan omaa asuntoa enemmän kuin muuta, joskus en vaihtaisi tätä mihinkään.
Home is where your heart is. Niin, se epäilemättä pitää paikkansa ja minun sydämeni lienee suurilta osin kotikotona, sinisessä omakotitalossamme, vehreässä pihapiirissämme ja lähimetsässä. Pala sydäntäni on kuitenkin myös täällä, myös tämä on kotini, ja ensi syksynä kotini on luultavasti jossain ihan muualla. Koti on siellä missä olet onnellinen.
minusta on niin kovin mukavaa, että sulla on hyvä olla siellä <3 ihanaa, että ihmiset löytävät paikkansa, edes hetkeksi. olen ihan samaa mieltä tuosta kotijutusta, mullaki on aina ollu muitaki koteja ku se valkonen omakotitalo mettän keskellä: viihdyn hurjan hyvin myös parhaan ystäväni luona ja lukioaikoina olin hetkittäin niin onnellinen lukiolla, että sekin tuntui kodilta, niin pöhköltä ku se kuulostaaki :)
VastaaPoistaHieno kirjoitus :) Asutko jossain opistossa? Minäkin olin päätyä opiston asuntolaan joskus, ja kun ei tarvinnutkaan, niin olin mielettömän tyytyväinen. Ja taidan olla edelleen. Joskus silti mietin, millaista se olisi.
VastaaPoistaIte asuin Saksassa olessani kommuunissa ja siinä ehdottomasti parasta oli se, että yksin sai halutessaan olla, mutta aina oli myös seuraa, mikäli sellaista sattui kaipaamaan. Vaikka itse viihdynkin hyvin yksin niin joskus (hyvin usein) minäkin huomasin kaipaavani seuraa!
VastaaPoistaTiina - Kiitos♥ Se on kyllä ihanaa ja tärkeää. Niinpä, ei kuulosta pöhköltä vaan ymmärrän hyvin! Mullekin esim. parhaan ystäväni kämppä on niin tuttu että tuntuu miltein kodilta :>
VastaaPoistaAnni - Voi kiitos :) Joo opistolla asustelen. Mukavaa täällä on asua minun mielestä, tosin ei tää varmasti kaikille sovi. Plussa ja miinus tulee samoista asioista: plussaa on se ettei ikinä tarvitse olla yksin, miinusta ettei ole tarpeeksi omaa rauhaa. Kyllä täällä vuoden ihan kivasti on pärjännyt, mutta en ehkä pidempään kuitenkaan tällaisessa paikassa haluaisi asua :)
Juliahelmiina - Niinpä, se on just parasta! Mä tykkään hirveesti olla myös yksin, mutta olen täällä asuessani huomannut tykkääväni enemmän kuin luulinkaan siitä, että on ihmisiä ympärillä.