Tänään kävelin ajatuksiini ja suureen kaulahuiviin hautautuneena kaupungilla, olin juuri selviytynyt läpi ensimmäisestä tentistä ja bussi oli meinannut ajaa päälleni (siis oikeesti, vaikka olin suojatiellä!). Kävelin sillalle, katsoin Aurajokea ja en voinut olla hymyilemättä. En käsitä miten yksi joki voi tehdä minut kerta toisensa jälkeen niin iloiseksi, mutta se vaan tekee. Ja ne keltaiset lehdet puissa. Ja rannassa kävelevä vanha pariskunta. Yhtäkkiä maailma tuntui kevyeltä ja jotenkin uudelta. Tiedättekö kun näkee jotain oikein kaunista ja yhtäkkiä tuntuu kuin näkisi maailman ihan uusin silmin? Kai se on aika usein vaan sitä, että ihan oikeasti katsoo ympärilleen eikä vaan tuijota niitä kengänkärkiään. Sitä tajuaa, että olen tässä. Olen tässä ja hengitän.
Ihanasti kirjoitettu!
VastaaPoistaKun luen näitä tarinoita ja katselen kuviasi, alan yhä selkeämmin tajuta, että tahtoisin joskus asua Turussa.
Voi kiitos ja kuule et uskokaan kuinka isona kohteliaisuutena otin tuon. Oikeesti, ihana kuulla jos olen saanut välitettyä kivaa kuvaa Turusta! Täällä on kyllä hienoa (muuallakin kuin jokirannassa, tajusin nimittäin just että suurin osa kuvistani taitaa olla sieltä :D).
PoistaHei mahtava mahtava mahtava kappalevalinta!!! Ja Aurajoki, niin. Mikä ihme siinä on?
VastaaPoistaNiin, ja tuo tunne on tuttu. Tänä syksynä olen kokenut Turussa tuollaisia hetkiä useammankin kerran - yhtäkkiä näen tietyn paikan samalla tavalla kun näin joskus juuri Turkuun muutettua. Mikä syvä, ihana tunne. Silloin tuntuu, että nyt mä keskityn aistimiseen oikein.
PoistaEikös vain! :) En tiedä, mutta olen vakuuttunut että jotain taikaa siinä on.
PoistaKiva että samaistut ajatukseeni! Joo sitä se just on, kun keskittyy aistimiseen. Se on oikeesti mielestäni tosi tärkeää välillä muistaa oikein keskittyä semmoseen aitoon läsnäolemiseen eikä aina vaan kulkea ympäriinsä laput silmillä.