päivät kuin unta

Koti tuoksuu syreeneiltä, mikäs sen parempaa. Parvekkeen ovi saa olla koko ajan auki, niin linnut laulavat ja kesätuuli humisee sisälläkin. Parvekkeelle saapui eilen kaksi värikästä mattoa ja mansikka-amppeli. Parveketta hymyilyttää ja minua.
Eilen oli taas niin lämmin, ihoa kutitti kun aurinkorasva unohtui. Yöllä sanoin ystäville, että on liian lämmintä ja mukavaa jotta raaskisi hylätä seuraavaan päivään valmistautuvat hiljaiset kadut ja mennä nukkumaan. Kadut veivät kuitenkin kotiin. En saanut unta, kirjoitin päiväkirjaan: "Tää kesä on nyt jo parempi kuin viime kesä. Voi jumpe. Sietäis olla onnellinen."

Kuvat: Anni

hetkiä

Kotipiha on muuttunut paratiisiksi kun puihin tuli lehdet. Kesän tulo pompauttaa välillä mieleeni yllättäviä muistoja, jotka eivät oikeastaan liity mihinkään, tulevat vaan ja taas menevät (kuten muisto lapsuuden uimareissuista, joiden jälkeen ostettiin jäätelöä pieneltä kioskilta, ja paluumatkalla kotiin tuli yhtä kuuma kuin oli ennen uimista).

Olen tanssahdellut läpi pitkiä, iloisia iltoja. Istunut kalliolla katselemassa kaupunkia ja puhumassa elämästä. Ihastellut yllättäen saapuneita, utuisen lämpimiä kesäiltoja (sellaisia, joina ei millään malttaisi mennä kotiin). Unohtunut yöllä jokirantaan kuuntelemaan kuinka kaupunki hengittää, nauttimaan pysähtyneestä tunnelmasta ja seuraamaan, miten taivas hiljalleen tummenee. Rakastanut luontoa; puita, pilviä, valoisuutta, nurmikon tuntua ihoa vasten. Kuluttanut aikaa jokilaivoilla, kaduilla, puistoissa, kodeissa, siellä sun täällä.

Keräilen hetkiä, täytän niillä taskuni ja hypistelen. Ja kun niitä tarpeeksi hypistelee, syntyy niistä uusia muistoja.

poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii, tänään on hyvä päivä

Kun heräsin aamulla, oli taivas kuin lyijykynällä väritetty. Päätin mennä takaisin nukkumaan. Pari tuntia myöhemmin aurinko olikin sitten tullut esiin pilvipeiton takaa. Ulos katsellessani huomasin myös, että puihin on ilmestynyt jotain vihertävää. Tule tule kesä tule tule.

Eipä tässä oikeastaan sen kummempaa asiaa. Kohta poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii. Kivaa keskiviikkoa!

myöhemmin muistin vain yksittäisiä hetkiä, kuin nopeasti välähtäviä valoläikkiä

Sekalaisten kuvien kavalkadi koska elämä on ollut sekalaista. Ja ihanaa.

Odotettuja vieraita Helsingistä. Uusia tuttavuuksia. Aamuun asti jatkunut akateeminen vappu. Parhaista parhaimmat ainejärjestömme vuosijuhlat. Juhlien jälkeisen aamun yhteinen aamiainen, yhteenkuuluvuuden tunne. Jokirantahengailu. Jokilaivahengailu. Jäätelö. Runonlausunta. Uusi työpaikka. Ensimmäisen yliopistovuoden viimeinen luento. Nukahtaminen tuutorikoulutukseen. Tennarit joka päivä jalassa. Ensimmäinen kerta ilman takkia ulkona talven jälkeen. Kesätuuli. Kutkuttava odotus siitä, millainen ensimmäinen kesä Turussa tulee olemaan. Uusien paikkojen löytäminen. Vieraan kissan silittäminen kadulla keskellä yötä. Pyöräily kotiin aamuyöllä kun vieressä juoksee jänis. Herääminen ilman herätyskelloa auringonpaisteeseen. Spontaanius. Hysteeriset naurukohtaukset. Tanssiminen. Ilosta hyppeleminen. Rohkeus ja mitä siitä seuraa.

Ja tiedättekö vielä mitä? Nyt ensimmäisen yliopistovuoden lähestyessä loppuaan on ollut ihanaa tajuta, että tämä ei lopukaan tähän. Olen niin tottunut siihen, että viime vuosina on pitänyt aina siirtyä jonnekin, keksiä uusi suunnitelma. Tämä on ensimmäinen kevät kolmeen vuoteen kun ei olekaan tarvinnut hakea kouluun. Saan olla täällä, ei tarvitse lähteä minnekään. Ja tämä on vasta alku.