keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ja miksi aina sama tunne? Kuin kaikki olisi aina tapahtumaisillaan ja lumikin ulkona vain satamaisillaan.

Päivät vierivät, suurin osa jättämättä suurempia muistijälkiä. Yhtenä iltana Aurajoen päällä leijuu sumu ja kaupunki näyttää uniselta. Pitäisi mennä kotiin, väsymys painaa lysyyn, mutta poljen meren luokse. Tihkusade imeytyy hiuksiini ja hiljaisuus kaikuu minusta tiilitalojen seiniin ja takaisin, aina se palaa. Tulee tunne, että kun on niin vieras itselleenkin, miten olla mitään sen enempää kenellekään muullekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti