Vík

Me yövyttiin kaksi yötä pienessä Víkin kylässä. Se oli tosiaankin hyvin pieni ja hyvin hiljainen paikka, mutta sijainniltaan upeasti vuorien katveessa. Kumpikin siellä viettämämme ilta jäi kyllä hyvin mieleen: ensimmäisenä lähdettiin pitkän ajomatkan jälkeen kävellen etsimään ravintolaa, mutta ei löydetty mitään. Lopulta mentiin ruokakauppaan, joka sekin oli juuri sulkeutumassa, ja ostettiin pakastepizzaa. Lähdettiin taivaltamaan takaisin hostellille tuulessa ja sateessa, matkalla Annin ruokakassi hajosi maahan ja mä etsin kännykänvalon avulla pipoani, jonka tuuli lennätti pois päästäni. Kun päästiin litimärkinä hostellille, huomattiin, ettei siellä ole uunia. Aina ei mene putkeen... :D Toka ilta taas oli toisella tavalla mieleenpainuva. Oltiin jo nukkumassa, kun huonekaveri tuli herättämään, koska taivaalla loistivat revontulet. Takki päälle vaan ja ulos, jonne koko hostellin väki kokoontui ihastelemaan taivasta. Ei varmaan tarvitsisi edes erikseen sanoa, että oli hieno hetki. Oli vaikea saada nukuttua tuon jälkeen, kun olin niin innoissani ja onnellinen.

Söpö pikku hostellimme. Paikka oli hirmu idyllinen ja kotoisa, ihan kuin olisi ollut jonkun omakotitalossa yötä, ja kun vielä huonetoverimmekin olivat mukavia tyyppejä, niin tuolla oli kyllä tosi kiva olla.

Viimeisenä aamuna ennen Reykjavíkiin lähtöä mentiin käymään Víkin mustalla hiekkarannalla. Aurinko nousi, meri metelöi ja kaikki oli jotenkin hyvin harmonista. Anni huomautti, ettei olla vielä kosketettu vuorta, joten juostiin vuoren juurelle ja maattiin siinä maassa tovi. Olisin voinut olla tuolla ikuisuuden. Aika äärimmäisten haikeuden tunteiden kanssa tuli kamppailtua, kun piti hypätä autoon ja lähteä pois.