sunnuntai 26. tammikuuta 2014

miten suuri haava ihmiseen mahtuu ennen kuin hän mahtuu siitä ulos


Tämä tammikuu on aivan hyvä, kuten eräs ystäväni sanoisi.

Niin, kuulas ja kirkas tammikuu, joskus olen sinua inhonnutkin, mutta tänä vuonna jokin on toisin. Elämä on täyttä, tuntuu kuin ihon alla kulkisi sähköä. Painavia ja kevyitä hetkiä ja niiden limittymistä. Minulla on kuivat kädet ja tukka koko ajan takussa. Kehitän kahvinjuonnista uudestaan tapaa. Teen enimmäkseen mitä huvittaa, liikaakin, pakoilen vastuullisuutta kuin lapsi. Unohdan tiskata. Torkahtelen luennoilla. Käyn kotona vain kääntymässä, tai sitten olen vaan sängyssä koko päivän. Makaan lattialla kasvot matossa, puhun puhelimeen, ja välillä olen hiljaa koska puhuminen väsyttää, keskityn hengittämiseen. Rakastun tähän biisiin eräissä aamukuuteen venyvissä juhlissa, pojat laulavat mukana, kuunnellaan uudestaan. Olen pakahduttavan kiitollinen ystävistäni. Matkustan lauantaiaamuna bussilla töihin, korvissa soi yksi lempibiiseistäni joka tulee sattumalta radiosta, katson kuinka lintuparvi pyrähtää lentoon kauniin kerrostalon aurinkoista seinämää vasten, ja hetken maailma tuntuu äärettömän eheältä. Kävelen aamuyöllä baarista kotiin, ei ole liian kylmä, katselen Aurajoen jäätä ja mietin kestääköhän se ihmisen painon. Entä kestänkö minä ihmisen painon, itseni, toisen. Laitan kukkia tyhjään lempiviinipulloon. Mummo kaatuu ja lyö päänsä ja minä ajattelen sitä kipua ja kaiken häilyväisyyttä. Haaveilen hieman kesästä, suurkaupunkien kapeista pikkukujista joilta voi löytää mitä vaan, kasvoja vasten iskevästä kuumasta ilmasta. Mutta silti, on hyvä olla tässä tammikuussa nyt. Aivan hyvä olla.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

kahvilla Salossa

Joululoma vetelee viimeisiään, ja yritän nyt kovasti tehdä tästä viimeisestäkin viikosta yhtä mukavan, kuin mitä edelliset ovat olleet. Tämän päivän lomapuuhailuna oli päiväretki Saloon. Salohan on tosiaan kätevän matkan päässä Turusta, sinne matkustaminen kestää täältä junalla vain puoli tuntia. Päivän ohjelmassa oli kierrellä kirppareilla ja käydä kahvilassa nimeltä Toinen Keksi, josta olin etukäteen lukenut kehuja. Tässäpä pieni kurkistus tuonne ihanaan kahvilaan.

Eivät tosiaan siis olleet hehkutukset turhia, oli kyllä varsin symppis paikka. Hauskasti sisustettu, ja kaikki mitä syöntiin ja juotiin oli oikein hyvää. Niin, ja mikä parasta, kahvin mukana tuli kolmea sorttia suklaata! Siis ihan ilimatteeks, herttinen, veti melkein sanattomaksi moinen.


Vitsit, tuonne täytyy kyllä päästä joskus uudestaan, harmi vaan että tulee vähän turhan tyyriit kahvit jos Saloon ainoastaan sen perässä lähtee... No, ehkäpä keksin sinne vielä jotain muutakin asiaa. Voi että kahviloissa lorvailu on muuten ihanaa puuhaa, olen jotenkin oikein uudelleen herännyt siihen viime aikoina. Toivokaamme siis, että tämä vuosi tulee sisältämään runsaasti kahvikupin ääressä vietettyjä hitaita hetkiä!